Hoitotieteen maisteriopinnot

Osaamistavoitteet

Hoitotieteen maisteriopinnot suorittanut
- osaa hyödyntää, tuottaa ja arvioida hoitotieteellistä tietoa
- osaa soveltaa tieteellisiä tutkimusmenetelmiä ja näyttöön perustuvaa tietoa
- pystyy toimimaan vaativissa asiantuntijatehtävissä eettisesti ja aloitteellisesti sekä itsenäisesti että yhteistyössä toisten kanssa, myös moniammatillisissa ja monikulttuurisissa työyhteisöissä
- hallitsee oman alan osaamisen lisäksi yleisiä työelämässä ja yhteiskunnassa tarvittavia taitoja
- osaa etsiä, arvioida ja hyödyntää tieteellistä tietoa vaativaan ongelmanratkaisuun
- pystyy tekemään tieteellistä tutkimusta osana tutkimusryhmää ja raportoimaan siitä eri foorumeilla
- osaa viestiä työnsä edellyttämällä tavalla useammalla kielellä
- suunnittelee, arvioi ja kehittää omaa toimintaansa
- kehittää jatkuvasti omaa ja työyhteisönsä osaamista.

Opettamisen opintosuunnan opinnot antavat asetuksen edellyttämän opettajan pedagogisuuden kelpoisuuden ja johtamisen opintosuunnan opinnot antavat valmiudet johtamistehtäviin.


avaa kaikki

Hoitotieteen maisteriopinnot

Yhteiskuntatieteiden tiedekunta