Saksan kielen ja kulttuurin teemakokonaisuus

Periodit

I Periodi (27.8.2018 – 21.10.2018)
II Periodi (22.10.2018 – 14.12.2018)
III Periodi (7.1.2019 – 3.3.2019)
IV Periodi (4.3.2019 – 26.5.2019)

Saksan kielen ja kulttuurin teemakokonaisuus on tarkoitettu erityisesti muiden yksiköiden opiskelijoille sekä niille kieli-, käännös- ja kirjallisuustieteiden yksikön opiskelijoille, jotka eivät suorita saksa toisena opetettavana aineena -kokonaisuutta. Teemakokonaisuutta opiskelevilta vaaditaan vähintään lukion saksan lyhyttä oppimäärää vastaavat tiedot (tai esimerkiksi Kielikeskuksen kursseilla hankittu saksan taito) ja hyvä suomen kielen taito. Opintojen aloittaminen edellyttää lähtötasokokeen menestyksellistä suorittamista.

Kokonaisuus on tarjolla myös T3-ristiinopiskelijoille.

Saksa on maantieteellisesti, poliittisesti, taloudellisesti ja kielellisesti keskeinen valtio Euroopassa. Saksalla on perinteisesti ollut ja on edelleenkin perustavaa laatua oleva merkitys suomalaiselle kulttuurille, yhteiskunnalle ja talouselämälle. Myös vaihto-opiskelumaana Saksa on kärkisijoilla. Hyvin koulutettujen saksan kielen taitajien ja saksankielisten maiden kulttuurin tuntijoiden tarve tulee tulevaisuudessa pikemmin lisääntymään kuin vähenemään. On luontevaa hankkia hyvä saksan kielen taito jo opiskeluaikana. Hyvällä saksan kielen taidollasi parannat mahdollisuuksiasi kansallisilla ja kansainvälisillä työmarkkinoilla ja pääset tutustumaan paremmin saksankielisten maiden kirjallisuuteen ja monipuoliseen kulttuuriin.

Osallistuminen edellyttää lähtötasokokeen läpäisemistä.

Opiskelukäytänteistä ks. tutkinto-ohjelman opetusohjelman alkuteksti.

Lähtötasokoe / Schwellentest

Saksan kielen ja kulttuurin teemakokonaisuutta opiskelemaan haluavien lähtötasokoe on tiistaina 28.8.2018 klo 10-12 salissa Pinni A1081. Ilmoittautuminen 27.8.2018 mennessä lehtori Dieter Hermann Schmitzille (dieter.hermann.schmitz@uta.fi).

Lähtötasokoe järjestetään myös kevätlukukauden aluksi. Kevätlukukauden lähtötasokoe on ti 8.1.2019 klo 12-14, paikka ilmoitetaan myöhemmin. Ilmoittautuminen viimeistään 7.1. lehtori Dieter Hermann Schmitzille (dieter.hermann.schmitz@uta.fi).

Lähtötasokokeesta voi hakea vapautusta opiskelija, joka
 a) on menestynyt saksan kielen, kulttuurin ja kääntämisen valintakokeessa TAI
 b) on suorittanut vastaavan oppiaineen/tutkinto-ohjelman perusopinnot toisessa yliopistossa TAI
 c) puhuu saksaa äidinkielenään.
 Vapautusta haetaan ottamalla yhteyttä lehtori Dieter Hermann Schmitziin (dieter.hermann.schmitz@uta.fi).

Ein Schwellentest für die Aufnahme von wahlfreien Studien (Nebenfach) im Studiengang Deutsche Sprache, Kultur und Translation findet am:

  • Di, 28.8.2018 von 10-12 Uhr statt. Anmeldungen bis zum 27.8.2018 an Lektor D.H. Schmitz (dieter.hermann.schmitz@uta.fi).
    Ort: Gebäude Pinni A auf dem Hauptcampus, Raum A1081.
  • Di, 8.1.2019 von 12-14 Uhr statt. Anmeldungen bis zum 7.1.2019 an Lektor D.H. Schmitz (dieter.hermann.schmitz@uta.fi).
    Ort:

Eine Befreiung vom Test ist möglich, wenn a) bereits die Aufnahmeprüfung für den Studiengang Deutsche Sprache, Kultur und Translation bestanden wurde, b) wenn dem Fach oder Studiengang entsprechende Grundstudien bereits an einer anderen Universität absolviert wurden  oder c) bei einem Nachweis von Deutsch als Muttersprache.
Anträge auf Befreiung und Fragen an dieter.hermann.schmitz@uta.fi , Büro: Pinni B 4040.

Opetus syyslukukaudella 2018

Periodi (22.10.2018 – 14.12.2018)

Saksan kielen ja kulttuurin teemakokonaisuus

SAKP2 Suullinen viestintä / Mündliche Kommunikation 5 op (Opetuskieli: saksa) Jatkuu aiemmalta periodilta
SAKA1 Kirjallinen viestintä II / Schriftliche Kommunikation II 5 op (Opetuskieli: saksa) Jatkuu aiemmalta periodilta
SAKA3 Saksankielisten maiden kulttuurihistoria / Kulturgeschichte der deutschsprachigen Länder 5 op (Opetuskieli: saksa) Jatkuu aiemmalta periodilta
SAKD5 Kielen opettaminen / Fremdsprachenlehren 5 op Jatkuu aiemmalta periodilta

Opetus kevätlukukaudella 2019

Periodi (7.1.2019 – 3.3.2019)
Periodi (4.3.2019 – 26.5.2019)

Saksan kielen ja kulttuurin teemakokonaisuus

SAKP5 Kirjallinen viestintä I / Schriftliche Kommunikation I 5 op (Opetuskieli: saksa) Jatkuu aiemmalta periodilta
SAKP6 Saksankielinen nykykirjallisuus / Deutschsprachige Gegenwartsliteratur 5 op (Opetuskieli: saksa) Jatkuu aiemmalta periodilta
SAKA4 Saksankielisten maiden nykykulttuuri / Gegenwartskultur der deutschsprachigen Länder 5 op (Opetuskieli: saksa) Jatkuu aiemmalta periodilta
SAKW1 Talousviestintä / Wirtschaftskommunikation 5 op Jatkuu aiemmalta periodilta
SAKS4/K4 Deutsche Geschichte(n) im Comic 5 op Jatkuu aiemmalta periodilta