x !
Arkistoitu opetusohjelma 2014–2015
Selaat vanhentunutta opetusohjelmaa. Voimassa olevan opetusohjelman löydät täältä.
Kirjallisuustieteen kandidaattiohjelma

Periodit

I Periodi (1.9.2014 – 24.10.2014)
II Periodi (27.10.2014 – 19.12.2014)
III Periodi (7.1.2015 – 13.3.2015)
IV Periodi (16.3.2015 – 31.7.2015)

Kirjallisuustieteen tutkinto-ohjelma
http://www.uta.fi/ltl/kir/

Käyntiosoite: Kanslerinrinne 1.

Henkilökunnan yhteystiedot ja vastaanottoajat ovat yksikön yhteystietosivulla.

Alla olevassa opetusohjelmassa on kirjallisuustieteen tutkinto-ohjelman kandidaatin tutkintoon kuuluvia opintojaksoja. Koko tutkintorakenteen, tutkintoon vaadittavat opintojaksot sekä opintokokonaisuuksien sisällöt voi tarkistaa 2012-2015 opinto-oppaasta.

Syventävät opinnot ovat kertomus- ja tekstiteorian sekä Suomen kirjallisuuden maisteriopintojen opetusohjelmassa.

Pääsääntöisesti opetusta ja kertauskuulusteluja ei järjestetä ensimmäisen ja kolmannen periodin viimeisillä viikoilla (viikot 43 ja 11).

Ennen vuotta 2012 aloittaneet opiskelijat
Myös ennen syksyä 2012 voimassa olleen tutkintorakenteen mukaisesti opiskelevat (Suomen kirjallisuuden ja yleisen kirjallisuustieteen pääaineopiskelijat) valitsevat opintojaksot tästä opetusohjelmasta. Tarkista jaksojen vastaavuudet vastaavuustaulukosta. Pääainepohjainen koulutus päättyy 31.7.2015, jolloin kaikki opiskelijat viimeistään siirretään tutkinto-ohjelmien opiskelijoiksi. Lue lisää koulutusuudistuksesta ja ota tarvittaessa yhteys opintokoordinaattoriin opintoja suunnitellessasi.

Kurssien korvaavuudet
Kunkin kurssin tiedoissa luetellaan kaikki opetussuunnitelman jaksot, joiden suoritukseksi kurssi sopii. Listanäkymässä näistä jaksoista näkyy vain yksi. Muista siis tarkistaa korvaavuudet jokaisen kurssin tiedoista erikseen.

Yleiset valmiudet
Yleiset valmiudet -otsikon alle on koottu tutkintovaatimusten mukaisia opintojaksoja (ks. tutkintorakenne opinto-oppaasta). Katso kieli- ja viestintäopintojen opetustarjonta Kielikeskuksen opetusohjelmasta. Huomaa, että oman yksikön kieli- ja viestintäopinnot on listattu erikseen, mutta kielittäin ohjelmassa on myös koko yliopistolle yhteisiä kursseja, esimerkiksi monenlaisille oppijoille tarkoitettuja kursseja sekä intensiivikursseja.

Tenttiminen tutkinto-ohjelmassa
Suurimman osan opintojaksoista (paitsi proseminaarin) voi suorittaa myös kirjallisella tentillä kaikkina yksikön yleisinä tenttipäivinä. Tenttikirjallisuus on tutkinto-ohjelman verkkosivulla.
Poikkeukset:

  • KIRP5: Luennot-osasuoritusta ei voi suorittaa kirjatentillä, vaan kaikkien on osallistuttava opetukseen. Tutkinto-ohjelman omien opiskelijoiden on suoritettava myös Harjoitukset-osasuoritus osallistumalla opetukseen, mutta muut voivat suorittaa sen kirjatentillä. (Ks. opetussuunnitelma.)
  • KIRA2: Tutkinto-ohjelman omien opiskelijoiden on suoritettava Menetelmät ja käsitteet -osasuoritus osallistumalla opetukseen, mutta muut voivat suorittaa sen myös kirjatentillä. (Ks. opetussuunnitelma.)


Tenttien vastaanottajat ja vastuuopettajat:

KIRP0 Johdatus kirjallisuustieteen opiskeluun: Maria Laakso
KIRP1 Johdatus kirjallisuuden poetiikkaan: Pekka Tammi
KIRP2 Kirjallisuus, kulttuuri ja yhteiskunta: Tarja-Liisa Hypén
KIRP3 Johdatus Suomen kirjallisuushistoriaan: Tarja-Liisa Hypén
KIRP4 Johdatus länsimaiseen kirjallisuushistoriaan:  Aino Mäkikalli (syksy) / Teemu Ikonen (kevät)
KIRP5 Tekstianalyysi: Maria Laakso

KIRA1 Kirjallisuuden teoria: Saija Isomaa
KIRA2 Kirjallisuudentutkimuksen menetelmät: Aino Mäkikalli (syksy), Teemu Ikonen (kevät)
KIRA3A Antiikin ja keskiajan kirjallisuus: Aino Mäkikalli (syksy), Teemu Ikonen (kevät)
KIRA3B Klassinen länsimainen kertomakirjallisuus: Hanna Meretoja
KIRA3C Yleisen kirjallisuushistorian erikoistumissuunta:
- Pekka Tammi: brittiläinen ja kansainyhteisön kirjallisuus / pohjoisamerikkalainen kirjallisuus / venäläinen kirjallisuus
- Aino Mäkikalli (syksy), Teemu Ikonen (kevät): modernismista postmodermismiin / tieteiskirjallisuus ja fantasia / dekkari, kauhu, romanssi / sarjakuva ja graafinen romaani
- Aino Mäkikalli: saksankielinen kirjallisuus / ranskalainen kirjallisuus
- Maria Laakso: lasten ja nuorten kirjallisuus
KIRA3D Suomen kirjallisuus 1880-luvun alkuun: Mari Hatavara
KIRA3E Suomen kirjallisuus 1880-luvulta 1930-luvun loppuun: Saija Isomaa
KIRA3F Suomen kirjallisuus 1940-luvulta 1990-luvulle: Saija Isomaa
KIRA4A Kirjallisuusinstituutio, kulttuuri ja yhteiskunta: Saija Isomaa
KIRA4B Tekstiteoria ja kertomuksen analyysi: Aino Mäkikalli
KIRA4C Kirjallisuuden ja taiteen filosofia: Hanna Meretoja
KIRA4D Kirjallisuus ja muu media: Mari Hatavara (syksy), Teemu Ikonen (kevät)
KIRA5 Proseminaari, kandidaatintutkielma ja kypsyysnäyte: Tarja-Liisa Hypén, Saija Isomaa, Aino Mäkikalli, Teemu Ikonen

Kokonaisuuksien vastuuhenkilöt ja kokonaismerkintöjen antajat:
Perusopinnot: Maria Laakso ja Tarja-Liisa Hypén
Aineopinnot: Saija Isomaa ja Teemu Ikonen
Kokonaismerkinnän saa vastaanottoaikaan esittämällä opintorekisteriotteentai lähettämällä vastuuhenkilölle sähköpostin, johon kokonaisuuteen kuuluvat jaksot on listattu.

Syventävien opintojen vastuuhenkilöt ja kokonaismerkintöjen antajat löytyvät kertomus- ja tekstiteorian sekä Suomen kirjallisuuden maisteriopintojen opetusohjelmasta.

Avoimen yliopiston opetus:
Suositeltavaa on, että tutkinto-ohjelman omat opiskelijat suorittavat jaksot Tampereen yliopiston tutkinto-opetuksessa. Kurssilistassa on kuitenkin myös avoimen yliopiston (AYO) kursseja. Tampereen yliopiston tutkinto-opiskelijat voivat ilmoittautua niille maksutta. Ilmoittautuminen tapahtuu NettiOpsun kautta. Ryhmissä ei välttämättä ole tilaa kaikille halukkaille.

 

Ennen periodin I alkua annettava opetus

Yleiset valmiudet ja yksikön yhteiset opinnot

Huom. vastaa aiempaa opintojaksoa TKOPY4 Tietotekniikan peruskurssi.

Antti Sand, Vastaava opettaja
Antti.Sand[ät]uta.fi
Opetus
18.8.2014 – 29.8.2014
Luento-opetus
Periodit:
Opintojakson kotisivu: http://www.uta.fi/sis/tie/t3/
Opetuskieli: suomi
Lisätiedot:

Kurssi alkaa maanantaina 18.8.2014, ilmoittautumisohjeet lähtetetään uusille opiskelijoille.


Periodi (1.9.2014 - 24.10.2014)
Muut opinnot [I Periodi]

KIRJALLISUUSTIETEEN TUTKINTO-OHJELMAN avajaiset ja informaatiotilaisuus opiskelijoille pidetään torstaina 4.9.2014 kello 14-16 salissa Pinni B4113. Tilaisuus on erityisen tärkeä tutkinto-ohjelman uusille opiskelijoille. Ohjelma jatkuu klo 16–18 uusien opiskelijoiden kanssa vapaamuotoisessa tervetulotilaisuudessa (Pinni B4075).

Opetus
Luento-opetus
Periodit: I
Opetuskieli: suomi
Perusopinnot [I Periodi]

Pakollinen kaikille uusille kirjallisuustieteen tutkinto-ohjelman opiskelijoille. Valinnaisina opintoina kirjallisuustiedettä opiskelevat eivät suorita tätä kurssia.

Maria Laakso, Vastaava opettaja
maria.s.laakso[ät]uta.fi
Opetus
8.9.2014 – 13.10.2014
Luento-opetus
Ma 8.9.2014 - 13.10.2014 viikoittain klo 14-16, Pinni B4117
Periodit: I
Opetuskieli: suomi

Kurssiin kuuluvat luennot, luentotentti, sekä oheiskirjallisuustentti.

Ohjeet oheiskirjallisuudesta ja sen suorittamisesta saa luennolla.

Tutkinto-opiskelijoiden ilmoittautuminen

Ei ennakkoilmoittautumista.

Pekka Tammi, Vastaava opettaja
Opetus
11.9.2014 – 11.12.2014
Luento-opetus
To 11.9.2014 - 11.12.2014 viikoittain klo 10-12, Päätalo D11
Periodit: I II
Opetuskieli: suomi

Avoimen yliopiston opetusta, paikkoja myös tutkinto-opiskelijoille. Ilmoittautuminen NettiOpsun kautta.

Tiistaisin 16.30-20. Ks. tarkat opetusajat ja -paikat avoimen opetusohjelmasta.

Tutkinto-opiskelijoiden ilmoittautuminen
Ilmoittautuminen Nettiopsussa on päättynyt
Mikko Turunen, Vastaava opettaja
Opetus
23.9.2014 – 4.11.2014
Periodit: I II
Opetuskieli: suomi
Lisätiedot:

Luennot ja oheiskirjallisuus.

Kurssiin kuuluvat luennot, luentotentti, sekä oheiskirjallisuustentti.

Ohjeet oheiskirjallisuudesta ja sen suorittamisesta saa luennolla.

Tutkinto-opiskelijoiden ilmoittautuminen

Ei ennakkoilmoittautumista.

Tarja-Liisa Hypén, Vastaava opettaja
Opetus
16.9.2014 – 16.12.2014
Luento-opetus
Ti 16.9.2014 - 16.12.2014 viikoittain klo 14-16, Pinni B1096
Periodit: I II
Opetuskieli: suomi
Tutkinto-opiskelijoiden ilmoittautuminen

Ei ennakkoilmoittautumista.

Maria Laakso, Vastaava opettaja
maria.s.laakso[ät]uta.fi
Opetus
1.9.2014 – 13.10.2014
Luento-opetus
Ma 1.9.2014 - 13.10.2014 viikoittain klo 12-14, Päätalo D11, paitsi 6.10.-13.10. Linna K103
Periodit: I
Opetuskieli: suomi
Aineopinnot [I Periodi]
Mari Hatavara, Vastaava opettaja
Opetus
9.9.2014 – 21.10.2014
Luento-opetus
Ti 9.9.2014 - 21.10.2014 viikoittain klo 12-14, Paavo Koli -sali, paitsi 7.10. Pinni A1081
Periodit: I
Opetuskieli: suomi
Lisätiedot:

Ei ennakkoilmoittautumista.

Mari Hatavara, Vastaava opettaja
Opetus
5.9.2014 – 24.10.2014
Luento-opetus
Pe 5.9.2014 - 24.10.2014 viikoittain klo 12-14, Paavo Koli -sali
Periodit: I
Opetuskieli: suomi
Lisätiedot:

Ei ennakkoilmoittautumista.

Tutkinto-opiskelijoiden ilmoittautuminen
Ilmoittautuminen Nettiopsussa on päättynyt
Laura Karttunen, Vastaava opettaja
Opetus
11.9.2014 – 13.11.2014
Luento-opetus
To 11.9.2014 - 13.11.2014 viikoittain klo 16-18, Linna K109, ei opetusta 18.9 ja 23.10.
Periodit: I II
Opetuskieli: suomi

Mitä tarkoittaa olla inhimillinen? Entä ei-inhimillinen tai postinhimillinen? Kurssilla tutustutaan niin kutsuttuihin posthumanismin teorioihin kirjallisuudentutkimuksen metodeina ja pohditaan kysymyksiä humanistisen maailmankatsomuksen ihmiskeskeisestä perustasta. Lisäksi tarkastellaan, kuinka tiede ja teknologia muuttavat käsityksiämme ihmisyydestä, ympäristöstä ja elämästä, ja analysoidaan, kuinka kirjallisuus voi vaikuttaa ja osallistua inhimillisen ja ei-inhimillisen rajoista, kytköksistä ja eriävistä intresseistä käytävään keskusteluun.

Kurssi yhdistää toisiinsa luento- ja harjoituskurssin työskentelymuotoja (luennot 12 h + kurssitöiden käsittely työpajamuodossa 12 h).

Suoritus: Luennot + oheiskirjallisuuden avulla laadittava harjoitustyö + aktiivinen osallistuminen työpajatyöskentelyyn

Tutkinto-opiskelijoiden ilmoittautuminen
Ilmoittautuminen Nettiopsussa on päättynyt
Juha Raipola, Vastaava opettaja
Opetus
11.9.2014 – 11.12.2014
Luento-opetus
To 11.9.2014 - 11.12.2014 viikoittain klo 10-12, Linna K107, ei opetusta 23.10. ja 30.10.
Periodit: I II
Opetuskieli: suomi

Kurssilla tutustutaan tekstienvälisyyden teorioihin ja käytäntöön. 

Pääpaino on kirjallisuuden moninaisissa tavoissa rakentua aiempien tekstien varaan tai asettua erityyppisiin kommentointi- tai polemisointisuhteisiin niiden kanssa, mutta myös erilaisia tekstienvälisyyden teorioita ja metodeita (esim. Bahtin & Kristeva, Genette, Taranovski) käsitellään. Myös lajien tekstienvälisyyttä ja joidenkin lajien (esim. parodia, teesiromaani) erityistä intertekstuaalisuutta sivutaan kurssilla. Oma aihealueensa on Raamatun rooli ”länsimaisen taiteen suurena koodina”. Kurssiin sisältyy Andrew Nestingenin (University of Washington) vierailuluento. Kurssin käytyään opiskelija ymmärtää uudella tavalla kirjallisuuden kulttuurista luonnetta ja osaa tunnistaa ja eritellä tekstienvälisyyden ilmiöitä erilaisten lähestymistapojen kautta. 

Suoritustapana luennot, annetuista aiheista tehdyt harjoitustehtävät ja/tai luentokuulustelu.

Tutkinto-opiskelijoiden ilmoittautuminen
Ilmoittautuminen Nettiopsussa on päättynyt
Saija Isomaa, Vastaava opettaja
saija.isomaa[ät]tuni.fi
Opetus
9.9.2014 – 2.12.2014
Luento-opetus
Ti 9.9.2014 - 2.12.2014 viikoittain klo 10-12, Päätalo A4 (9.9.-28.10.), Päätalo A3 (4.11.-2.12.)
Periodit: I II
Opetuskieli: suomi

Suositellaan yleisen kirjallisuustieteen pääaineopiskelijoille sekä niille, jotka suuntaavat kertomus- ja tekstiteorian maisteriopintoihin.

Tutkinto-opiskelijoiden ilmoittautuminen
Ilmoittautuminen Nettiopsussa on päättynyt
Aino Mäkikalli, Vastaava opettaja
Opetus
1.9.2014 – 15.12.2014
Seminaari
Ma 1.9.2014 - 15.12.2014 viikoittain klo 12-14, Pinni B5005
Periodit: I II
Opetuskieli: suomi

Suositellaan tutkinto-ohjelman niille opiskelijoille, jotka aikovat suorittaa Suomen kirjallisuuden maisteriopinnot sekä Suomen kirjallisuuden pääaineopiskelijoille.

Tutkinto-opiskelijoiden ilmoittautuminen
Ilmoittautuminen Nettiopsussa on päättynyt
Saija Isomaa, Vastaava opettaja
Opetus
9.9.2014 – 9.12.2014
Seminaari
Ti 9.9.2014 - 9.12.2014 viikoittain klo 14-16, Pinni B5005, paitsi 9.12. klo 14-18 (klo 16-18 B4086)
Periodit: I II
Opetuskieli: suomi

Seminaarin ohjelma.

Suoritusohjeet

Luentosarjan voi suorittaa kahdella tavalla: joko kahden op:n tai viiden op:n laajuisena.

Tapa 1. Opintopassisuoritus kohtaan KIRA4A tai KIRA4C

Opintopassiin kerätään suorituksia tapahtumiin, seminaareihin tms. osallistumisesta. Tove Jansson 100 vuotta -luentosarja kerryttää passiin 2 opintopistettä. Saat opintopisteet osallistumalla luennoille, joiden pohjalta laadit luentopäiväkirjan (7-10 sivua). Huomaa, että opintopassisuorituksen saa rekisteriin vasta, kun siinä on 5 op:n edestä suorituksia.

Lisätietoa opintopassista löydät tutkinto-ohjelman sivuilta osoitteesta http://www.uta.fi/ltl/kir/kaytannot/opintopassi.html

 

Tapa 2. Essee & luentopäiväkirjasuoritus kohtaan KIRA3F ja KIRSKIS2C

Halutessasi voit laajentaa suorituksesi lukemalla luentojen lisänä oheiskirjallisuutta. Luento-osuuden voit suorittaa osallistumalla luennoille, joiden pohjalta laadit luentopäiväkirjan (7-10 sivua). Luentojen lisäksi sinun tulee lukea yksi seuraavista teoksista:

Päivi Heikkilä-Halttunen: Kuokkavieraasta oman talon haltijaksi. Suomalaisen lasten- ja nuortenkirjallisuuden institutionalisoituminen ja kanonisoituminen 1940–1950-luvuilla.

Sirke Happonen: Vilijonkka ikkunassa. Tove Janssonin muumiteosten kuva, sana ja liike.

Boel Westin: Tove Jansson – Sanat kuvat ja elämä.

Kirjoita lukemasi teoksen pohjalta essee, jossa pohdit lukemaasi teosta vasten luennolta oppimaasi. Esseen pituus 7-10 sivua.

 

Tarkemmat suoritusohjeet (pdf).

Ei ennakkoilmoittautumista.

Maria Laakso, Vastaava opettaja
maria.s.laakso[ät]uta.fi
Opetus
10.9.2014 – 5.11.2014
Luento-opetus
Ke 10.9.2014 - 5.11.2014 viikoittain klo 18-20, Pääkirjasto Metson Pietilä-sali.
Periodit: I II
Opetuskieli: suomi
Yleiset valmiudet ja yksikön yhteiset opinnot [I Periodi]

Orientoivat opinnot:

  • Orientoivat opinnot, osa 1a: ke 27.8. klo 12.15-14, Päätalo D10B
  • Orientoivat opinnot, osa 1b: ke 3.9. klo 12.15-14, Päätalo A1.
  • Orientoivat opinnot, osa 2 (hyvinvointiorientoivat):  ti 9.9. 14.15-15.15 salissa Päätalo D10a
  • Orientoivat opinnot, osa 3 (opintojen suunnittelu): ke 29.10. klo 12-14, Päätalo A1.

Tiedonhankintataitojen opetus (2x2h), Humanika-kirjaston tiloissa:

  • Ryhmä 1: ma 10.11. klo 12-14 ja ma 26.1. klo 12-14
  • Ryhmä 2: ma 17.11. klo 12-14 ja ma 9.2. klo 12-14

Ilmoittaudu tiedonhankintataitojen ryhmiin tästä linkistä.

HOPSin teosta ja HOPS-keskusteluista ohjeistetaan erikseen.

Tutkinto-opiskelijoiden ilmoittautuminen

Tiedonhankintataitojen opetusryhmiin ilmoittautuminen NettiOpsussa, ks. aikataulu ja ilmoittautuminen:

Opetus
27.8.2014 – 9.2.2015
Periodit: I II III
Opetuskieli: suomi
Michael O'Dell, Vastaava opettaja
Opetus
4.9.2014 – 17.10.2014
Luento-opetus
To 4.9.2014 - 16.10.2014 viikoittain klo 12-14, Pinni B1096
Pe 5.9.2014 - 17.10.2014 viikoittain klo 10-12, Pinni B1097
To 30.10.2014 klo 12-14, PINNI B1096, LOPPUTENTTI
Pe 14.11.2014 klo 14-16, PINNI B4115, UUSINTATENTTI
Periodit: I
Opetuskieli: suomi
Tutkinto-opiskelijoiden ilmoittautuminen
Ilmoittautuminen Nettiopsussa on päättynyt
Marja Kivilehto, Vastaava opettaja
Opetus
1.9.2014 – 24.11.2014
Luento-opetus 24 tuntia
Ma 1.9.2014 - 24.11.2014 viikoittain klo 12-14, Pinni B 1100
Periodit: I II
Opetuskieli: suomi
Lisätiedot:

Opintojakson voi tenttiä kirjatenttinä (=sähköisenä tenttinä) kevätlukukaudella 2015 seuraavasti: 2.-28.2. ja 1.4.-30.5.

Tentittävä kirjallisuus

Akavan Erityisalat 2011. Käännösalan ammatissa. Miksi kääntäjiä tarvitaan (Luettavissa sähköisesti osoitteessa http://www.kaj.fi/files/376/ammattina_KAANTAJA.pdf)

Baker, Mona 2011. In Other Words. A coursebook on translation. Second edition. London & New York: Routledge. (E-kirja)

Konttinen, Kalle & Veivo, Outi 2008. Kääntämisen arviointi työelämässä ja koulutuksessa. (MikaEL, Kääntämisen ja tulkkauksen tutkimuksen symposiumin verkkojulkaisu)

Kääntäjä-lehden vuosikerta 2013 (numerot 1–4)

Massey, Gary & Ehrensberger-Dow, Maureen 2011. Investigating Information Literacy: A Growing Priority in Translation Studies. Across Languages and Cultures 12 (2), s. 193–211. (E-lehti)

Suomen kääntäjien ja tulkkien liitto 2014. Tekijänoikeudet. (Luettavissa sähköisesti osoitteessa https://sktl-fi.directo.fi/kaantaminen_ja_tulkkaus/tekijanoikeus/)

Huom. vastaa aiempaa opintojaksoa TKOPY4 Tietotekniikan peruskurssi.

Tutkinto-opiskelijoiden ilmoittautuminen

Ks. kurssin kotisivu

Antti Sand, Vastaava opettaja
Antti.Sand[ät]uta.fi
Opetus
9.9.2014 – 28.11.2014
Luento-opetus
Ti 9.9.2014 klo 9-12, Päätalo ls D10 a+b
Ti 16.9.2014 - 18.11.2014 viikoittain klo 9-10, Pinni B1097, ei viikolla 43
Harjoitukset
Kontaktitunnit
Harjoitukset
Mikroluokkaharjoitukset ML7, 8, 9, ks.kurssin kotisivulta
Periodit: I II
Opintojakson kotisivu: http://www.uta.fi/sis/tie/t3/
Opetuskieli: suomi
Periodi (27.10.2014 - 19.12.2014)
Perusopinnot [II Periodi]

Avoimen yliopiston opetusta. Paikkoja tutkinto-opiskelijoille, mikäli avoimen yliopiston opiskelijoilta jää tilaa. Kurssilla suoritetaan sekä luennot että harjoitukset, vain toisen osan suorittaminen ei ole mahdollista. Ilmoittautuminen NettiOpsun kautta.

Katso opetusajat ja -paikat avoimen yliopiston opetusohjelmasta.

Tutkinto-opiskelijoiden ilmoittautuminen
Ilmoittautuminen Nettiopsussa on päättynyt
Toni Lahtinen, Vastaava opettaja
Opetus
29.10.2014 – 4.12.2014
Periodit: II
Opetuskieli: suomi
Tutkinto-opiskelijoiden ilmoittautuminen
Ilmoittautuminen Nettiopsussa on päättynyt
Maria Laakso, Vastaava opettaja
Liisa Ahlava, Opettaja
liisa.ahlava[ät]tuni.fi
Opetus
27.10.2014 – 18.12.2014
Harjoitukset
Ryhmä 1 (Laakso)
Ma 27.10.2014 - 15.12.2014 viikoittain klo 10-12, Pinni B3112
Ke 29.10.2014 - 17.12.2014 viikoittain klo 10-12, Linna K107
Ryhmä 2 (Laakso)
Ti 28.10.2014 - 16.12.2014 viikoittain klo 10-12, Päätalo D12
To 30.10.2014 - 18.12.2014 viikoittain klo 12-14, Pinni B3108
Ryhmä 3 (Ahlava)
Ma 27.10.2014 - 15.12.2014 viikoittain klo 16-18, Pinni B3108
Ke 29.10.2014 - 17.12.2014 viikoittain klo 16-18, Pinni B3108
Periodit: II
Opetuskieli: suomi
Lisätiedot:

Tutkinto-ohjelman omien opiskelijoiden on osallistuttava harjoituksiin.

Aineopinnot [II Periodi]
Tutkinto-opiskelijoiden ilmoittautuminen
Ilmoittautuminen Nettiopsussa on päättynyt
Aino Mäkikalli, Vastaava opettaja
Opetus
27.10.2014 – 18.12.2014
Harjoitukset
Ryhmä 1
Ma 27.10.2014 - 15.12.2014 viikoittain klo 14-16, Pinni B4117
Ryhmä 2
To 30.10.2014 - 18.12.2014 viikoittain klo 12-14, Pinni B4117
Periodit: II
Opetuskieli: suomi
Lisätiedot:

Harjoitukset. Tutkinto-ohjelman omien opiskelijoiden on osallistuttava harjoituksiin.

Jälkikolonialismi on on nuori, vasta 1990-luvulla asemansa vakiinnuttanut, kirjallis-kriittinen humanistinen suuntaus, jonka juuret ovat marxilaisessa tutkimustraditiossa, psykoanalyysissa ja jälkistrukturalismissa. Se on monitieteinen teoreettinen synteesi, jolla ei ole yhtä varsinaista teoriaa. 

Kurssilla tutustutaan jälkikoloniaalin kirjallisuudentutkimuksen klassikoihin ja uusiin suuntauksiin sekä tarkastellaan jälkikolonialismin kytköksiä mm. feministiseen, ekokriittiseen ja alkuperäiskansojen kirjallisuudentutkimukseen.

Kurssi antaa opiskelijalle valmiudet ymmärtää jälkikoloniaalien metodien soveltamismahdollisuuksia ja muokata niiden analyyttista välineistöä omiin tutkimuksellisiin tarpeisiinsa.

suoritus: luentokuulustelu

Tutkinto-opiskelijoiden ilmoittautuminen
Ilmoittautuminen Nettiopsussa on päättynyt
Hanna Mattila, Vastaava opettaja
Opetus
28.10.2014 – 16.12.2014
Luento-opetus
Ti 28.10.2014 - 16.12.2014 viikoittain klo 12-14, Pinni B3110
Periodit: II
Opetuskieli: suomi

Kirjallisuustieteen tutkinto-ohjelman syysseminaari
Pinni B1097 7.11.2014, klo 9.00–16.30.

9.00 Avaus Maria Laakso

Osio I/ Puheenjohtaja Maria Laakso

9.15 Hanna Samola: ”Siksi, että kuulisin sinun ajatuksesi”. Satu ja dystopia Johanna Sinisalon romaanissa Auringon ydin

9.45 Kirjailija Siri Kolu: Eväsretki dystooppiseen. Kirjaparini Pelko ihmisessä ja Ihmisen puolella kotimaisen dystooppisen aikalaiskirjallisuuden maisemassa 

10.15 Mirja Nieminen: ”Ne on kaikki niin samanlaisia” Kehityskertomuksen ja dystopian suhde kahdessa suomalaisessa nuortenkirjassa

10.45 Andrew Nestingen: Valkoinen pelastaja Le Havressa: Allegoria, utopia, dystopia

11.15 Lounas 45 min.

Osio II/ Puheenjohtaja Markku Soikkeli

12.00 Toni Lahtinen: Vedenpaisumus riskiyhteiskunnassa. Ilmastonmuutos Risto Isomäen romaanissa Sarasvatin hiekkaa

12.30 Juha Raipola: Maailma ilman ihmistä? Leena Krohnin Pereat mundus ja ihmissukupuuton ongelma

13.00 Mikko Mäntyniemi: Eskatologinen juonirakenne tulkittuna Mihail Bahtinin kronotoopin kautta

13.30 Kirsi Hänninen: Kun dystopia tulee iholle - Zombit, apokalypsi ja luovuus

14.00 Kahvi 30 min.

Osio III/ Puheenjohtaja Toni Lahtinen

14.30 Markku Soikkeli: Dystopia kielen ja käsitteiden vankilana

15.00 Mikko Kallionsivu: Lopun aikoja. Myöhäiskeskiajan kirjallisuus ja taide kriisiytymisen näkökulmasta

15.30 Essi Vatilo: Kuka on vastuussa tulevaisuudesta? Muutoksen mahdollisuudet ja mahdottomuudet Dan Simmonsin Hyperion-sarjassa

16.00 Saija Isomaa: Dystooppisuus vuosituhannen vaihteen dominanttina? Näkökulmia lajihistoriaan ja käsitteisiin

Iltatilaisuus:

16.30 alkaen viinitarjoilu salin ulkopuolella

Tilaisuus on kaikille avoin ja maksuton. Lämpimästi tervetuloa!                    
Huom! Opiskelijat voivat suorittaa 2 opintopistettä kirjallisuustieteen opintopassiin osallistumalla seminaariin ja kirjoittamalla luentopäiväkirjan. Tarkemmat suoritusohjeet jaetaan seminaarissa. Lisätietoja maria.s.laakso@uta.fi

Opetus
7.11.2014 – 7.11.2014
Luento-opetus
Pe 7.11.2014 klo 9-16.30, Pinni B1097
Periodit: II
Opetuskieli: suomi
Yleiset valmiudet ja yksikön yhteiset opinnot [II Periodi]

Tiedonhankintataitojen opetus kahdelle ryhmälle. Opetus on osa jakson LTLY16 Orientoivat opinnot ja HOPS suoritusta (ks. muut opetusajat ed. linkistä).

  • Ryhmä 1: ma 10.11. klo 12-14 ja ma 26.1. klo 12-14
  • Ryhmä 2: ma 17.11. klo 12-14 ja ma 9.2. klo 12-14

Paikka: Humanika (ensimmäisellä kerralla tapaaminen Humanikan pääovilla)

Tutkinto-opiskelijoiden ilmoittautuminen

Ne toisen vuoden opiskelijat, joilta tiedonhankintataidot ovat jääneet suorittamatta ensimmäisenä vuonna, voivat myös ilmoittautua näihin ryhmiin. Ilmoittaudu myös, mikäli vain toinen kerta puuttuu (syksyn tai kevään kokoontuminen).

Ilmoittautuminen Nettiopsussa on päättynyt
Sisko Sallama, Vastaava opettaja
Opetus
10.11.2014 – 9.2.2015
Harjoitukset
Ryhmä 1
Ma 10.11.2014 klo 12-14
Ma 26.1.2015 klo 12-14
Ryhmä 2
Ma 17.11.2014 klo 12-14
Ma 9.2.2015 klo 12-14
Periodit: II III
Opetuskieli: suomi
Urho Määttä, Vastaava opettaja
Opetus
30.10.2014 – 19.12.2014
Luento-opetus
To 30.10.2014 - 18.12.2014 viikoittain klo 12-14, Pinni B1096
Pe 31.10.2014 - 19.12.2014 viikoittain klo 10-12, Pinni B1096, HUOM!! 31.10. Päätalo D11 ja 12.12. Päätalo D10b
Periodit: II
Opetuskieli: suomi
Aineenopettajille tarkoitetut opintojaksot [II Periodi]
Tutkinto-opiskelijoiden ilmoittautuminen

Ei ilmoittautumista.

Tuula-Riitta Välikoski, Vastaava opettaja
tuula-riitta.valikoski[ät]uta.fi
Opetus
28.10.2014 – 16.12.2014
Luento-opetus 20 tuntia
Ti 28.10.2014 - 16.12.2014 viikoittain klo 10-12, Päät ls. D10B, Ei opetusta 25.11. eikä 9.12.
Ke 29.10.2014 - 10.12.2014 viikoittain klo 14-16, Pinni ls. B1100, Ei opetusta 12.11. eikä 19.11.
Periodit: II
Opetuskieli: suomi
Lisätiedot:

Tentti 16.12.2014 klo 10-12, Juhlasali

HUOM! JOVP2-opintojakson voi suorittaa vaihtoehtoisesti myös monimuoto-/verkko-opiskeluna 1. periodissa (Maija Peltola). Tämä kurssitoteutus on tarkoitettu ensisijaisesti avoimen yliopiston opiskelijoille (katso tarkemmin opetusohjelman avoimen yliopiston tarjonnasta). Verkkokurssille otetaan max. 40 opiskelijaa.

 

 

Periodi (7.1.2015 - 13.3.2015)
Perusopinnot [III Periodi]

Avoimen yliopiston opetusta, paikkoja myös tutkinto-opiskelijoille. Ilmoittautuminen NettiOpsun kautta.

Katso tarkat ajat ja opetuspaikat avoimen yliopiston opetusohjelmasta.

Tutkinto-opiskelijoiden ilmoittautuminen
Ilmoittautuminen Nettiopsussa on päättynyt
Juha Raipola, Vastaava opettaja
Opetus
14.1.2015 – 4.3.2015
Luento-opetus
Periodit: III IV
Opetuskieli: suomi
Lisätiedot:

Luennot ja oheiskirjallisuus.

Luennot ja oheiskirjallisuus. Oheiskirjallisuus suoritetaan joko harjoitusryhmissä tai tenttimällä. Tenttimisestä saa ohjeet luennolla.

Tutkinto-opiskelijoiden ilmoittautuminen

Harjoitusryhmiin ilmoittaudutaan NettiOpsussa. Luennoille ei tarvitse ilmoittautua.

Ilmoittautuminen Nettiopsussa on päättynyt
Tarja-Liisa Hypén, Vastaava opettaja
Maria Laakso, Opettaja
Opetus
12.1.2015 – 26.2.2015
Luento-opetus
Ma 12.1.2015 - 23.2.2015 viikoittain klo 12-14, Pinni B1097
To 15.1.2015 - 26.2.2015 viikoittain klo 14-16, Pinni B1097
Harjoitukset
Ryhmä 1
Ti 13.1.2015 - 24.2.2015 viikoittain klo 10-12, Pinni A2088
Ryhmä 2
Ti 13.1.2015 - 24.2.2015 viikoittain klo 12-14, Pinni A2088
Kirjatentti
Periodit: III
Opetuskieli: suomi
Lisätiedot:

KIRP3-luentosarjan ensimmäinen tenttimahdollisuus on to 26.2. klo 14.15 - 15.45 luentosalissa B1097. Jos tähän ei pääse tai haluaa uusia suorituksensa, toinen tenttimahdollisuus on:

to 5.3.2015 klo 14.15 - 15.45 päätalon luentosalissa C6.

Avoimen yliopiston opetusta, paikkoja myös tutkinto-opiskelijoille. Ilmoittautuminen NettiOpsun kautta.

Katso tarkat ajat ja opetustilat avoimen yliopiston opetusohjelmasta.

Tutkinto-opiskelijoiden ilmoittautuminen
Ilmoittautuminen Nettiopsussa on päättynyt
Mikko Turunen, Vastaava opettaja
Opetus
13.1.2015 – 10.2.2015
Periodit: III
Opetuskieli: suomi

Avoimen yliopiston opetusta. Paikkoja tutkinto-opiskelijoille, mikäli tilaa jää avoimen yliopiston opiskelijoilta. Ilmoittautuminen NettiOpsun kautta.

Katso opetusajat ja -paikat avoimen yliopiston opetusohjelmasta.

Tutkinto-opiskelijoiden ilmoittautuminen
Ilmoittautuminen Nettiopsussa on päättynyt
Mikko Turunen, Vastaava opettaja
Opetus
17.2.2015 – 17.3.2015
Periodit: III IV
Opetuskieli: suomi
Aineopinnot [III Periodi]

Kurssilla käsitellään monipuolisesti ja kattavasti lukijoita, lukemista ja lukijuutta aina reader-response -teorioista ja intertekstuaalisuuden tarkastelusta nykypäivän faniyhteisöihin. Keskeisiä kysymyksiä ovat muun muassa tekijän, tekstin ja lukijan väliset suhteet, aktiivinen (sekä vuorovaikutteinen) ja passiivinen lukijuus sekä tulkintaan ja lukijapositioihin liittyvät suhteet ja teoriat.

Tutkinto-opiskelijoiden ilmoittautuminen
Ilmoittautuminen Nettiopsussa on päättynyt
Samuli Björninen, Vastaava opettaja
Liisa Ahlava, Vastaava opettaja
liisa.ahlava[ät]tuni.fi
Hanna-Riikka Roine, Vastaava opettaja
hanna.roine[ät]tuni.fi
Opetus
7.1.2015 – 4.3.2015
Luento-opetus
Ke 7.1.2015 - 4.3.2015 viikoittain klo 16-18, Pinni B3107
Periodit: III
Opetuskieli: suomi

Kurssilla tarkastellaan lasten- ja nuortenkirjallisuuden historiaa. 

Aihetta lähestytään tarkastellen yhteiskunnan ja nuorisokirjallisuuden välisiä jännitteitä. Esimerkiksi kulloinkin vallinneet kansalliset ihanteet, kasvatusnäkemykset, lapsikäsitykset tai maailmanpoliittinen tilanne ovat kautta aikain vaikuttaneet kirjoitettavan ja julkaistavan lasten- ja nuortenkirjallisuuden sisältöihin ja muotoihin. Kurssilla kysytään myös, onko vaikutussuhde kulkenut toiseen suuntaan, onko lasten ja nuortenkirjallisuus osaltaan muuttanut maailmaa. Kurssilla painotetaan suomalaista aineistoa ja kontekstia, mutta mukana kulkee myös kansainvälinen konteksti. Kurssilla käytetään monenlaisia työskentelymuotoja, sekä perinteistä luennointia että opiskelijoiden omia harjoitustöitä.

Tutkinto-opiskelijoiden ilmoittautuminen
Ilmoittautuminen Nettiopsussa on päättynyt
Maria Laakso, Vastaava opettaja
maria.s.laakso[ät]uta.fi
Opetus
15.1.2015 – 24.4.2015
Luento-opetus
To 15.1.2015 - 9.4.2015 viikoittain klo 10-12, Päätalo A06
Pe 17.4.2015 klo 10-15, Pinni B4113
Pe 24.4.2015 klo 10-14.30, Pinni B4113
Periodit: III IV
Opetuskieli: suomi
Tutkinto-opiskelijoiden ilmoittautuminen
Ilmoittautuminen Nettiopsussa on päättynyt
Teemu Ikonen, Vastaava opettaja
teemu.ikonen[ät]uta.fi
Opetus
12.1.2015 – 11.5.2015
Luento-opetus
Ma 12.1.2015 - 11.5.2015 viikoittain klo 12-14, Päätalo D13
Periodit: III IV
Opetuskieli: suomi

Kurssilla perehdytään kotimaiseen varhaismodernismiin 1880-luvulta 1930-luvulle. Näiden vuosikymmenten aikana kirjalliset muodot romaanista ja novellista runoon uudistuivat kansainvälisten virtausten alaisina. Kertojakeskeinen proosa objektiivistui ja sai rinnalleen henkilökeskeisiä, fragmentaarisia ja dialogisia muotoja, joskin kokeiluja tehtiin myös lyyrisen ja groteskin proosan alalla. 

Lyriikassa mitallisuutta alkoi haastaa vapaamittainen ja -rytminen runomuoto, ja kalevalamittainen runo sai rinnalleen taiteellisen variantin. Aikakauden kirjallisuutta tarkastellaan kurssilla muodon uudistumisen kannalta ja erityistä huomiota kirjallisiin ryhmiin ja virtauksiin kiinnittäen. Tutuksi tulevat muun muassa symbolistit ja dekadentit, dagdrivare-sukupolvi ja Tulenkantajat.

 

Tutkinto-opiskelijoiden ilmoittautuminen
Ilmoittautuminen Nettiopsussa on päättynyt
Saija Isomaa, Vastaava opettaja
saija.isomaa[ät]uta.fi
Opetus
13.1.2015 – 21.4.2015
Luento-opetus
Ti 13.1.2015 - 21.4.2015 viikoittain klo 10-12, Päätalo A3
Periodit: III IV
Opetuskieli: suomi

Kurssilla tarkastellaan historiallis-teoreettisesti ajan käsitteen yhteyttä länsimaiseen romaanikirjallisuuteen.

Miten ajallisuutta voidaan tarkastella kertomakirjallisuuden yhteydessä? Millaisia aikakäsityksiä länsimainen kulttuuri on ilmentänyt uuden ajan alusta aina 2000-luvulle asti? Miten nämä aikakäsitykset näkyvät kertomuksissa, erityisesti romaanissa?

Luennoilla käsitellään erilaisia historiallisia aikakäsityksiä ja kirjallisuusteoreettisia näkemyksiä ajan käsitteen ja kertomusmuodon yhteydestä sekä tarkastellaan ajallisuuden ilmenemistä länsimaisessa romaanikirjallisuudessa 1700-luvun varhaisista moderneista romaaneista viime aikojen postmodernia ja myös eräänlaista posthumanistista aikakokemusta käsitteleviin romaaneihin asti.

Suoritus: Luennot ja oheiskirjallisuus (sekä kaunokirjallisuutta että teoreettisia tekstejä) joko tenttinä ja/tai esseenä.

 

Tutkinto-opiskelijoiden ilmoittautuminen
Ilmoittautuminen Nettiopsussa on päättynyt
Aino Mäkikalli, Vastaava opettaja
Opetus
12.1.2015 – 27.4.2015
Luento-opetus
Ma 12.1.2015 - 27.4.2015 viikoittain klo 16-18, Päätalo D13
Periodit: III IV
Opetuskieli: suomi

Kurssilla perehdytään kirjallisuusfilosofisesta näkökulmasta keskusteluun elämän ja kertomuksen suhteesta. Erityisesti tarkastellaan sitä, minkälaisia filosofisia oletuksia on erilaisten kirjallisuus- ja kertomuskäsitysten taustalla.

Minkälaista on kirjallisuusfilosofinen tutkimus, jossa analysoidaan kaunokirjallisuuden erilaisia filosofisia (ontologisia, epistemologisia, eettisiä ja esteettisiä) ulottuvuuksia? Minkälaisia käsityksiä kirjallisuuden suhteesta elämään on esitetty ja miten nämä keskustelut suhteutuvat nykyiseen kertomusteoreettiseen keskusteluun kertomuksen ja elämän suhteesta?

Kurssi on yhdistelmä luentopainotteista opetusta ja työseminaaria. 

Opiskelijat lukevat kurssin aikana oheislukemiston ja pitävät siitä lyhyitä alustuksia. Suoritusmuotona on tentti tai loppuessee.

Tutkinto-opiskelijoiden ilmoittautuminen
Ilmoittautuminen Nettiopsussa on päättynyt
Hanna Meretoja, Vastaava opettaja
hanna.meretoja[ät]uta.fi
Opetus
22.1.2015 – 23.4.2015
Luento-opetus
To 22.1.2015 - 23.4.2015 viikoittain klo 12-14, Pinni B3110
Periodit: III IV
Opetuskieli: suomi

Suositellaan tutkinto-ohjelman niille opiskelijoille, jotka aikovat suorittaa Suomen kirjallisuuden maisteriopinnot sekä Suomen kirjallisuuden pääaineopiskelijoille.

Tutkinto-opiskelijoiden ilmoittautuminen
Ilmoittautuminen Nettiopsussa on päättynyt
Tarja-Liisa Hypén, Vastaava opettaja
Opetus
12.1.2015 – 11.5.2015
Seminaari
Ma 12.1.2015 - 26.1.2015 viikoittain klo 14-16, Pinni B5005
Ma 16.2.2015 - 4.5.2015 viikoittain klo 14-16, Pinni B5005
Ma 11.5.2015 klo 14-18, Pinni B5005, kypsyyskoe
Periodit: III IV
Opetuskieli: suomi

Suositellaan yleisen kirjallisuustieteen pääaineopiskelijoille sekä niille, jotka suuntaavat kertomus- ja tekstiteorian maisteriopintoihin.

Tutkinto-opiskelijoiden ilmoittautuminen
Ilmoittautuminen Nettiopsussa on päättynyt
Teemu Ikonen, Vastaava opettaja
Opetus
8.1.2015 – 7.5.2015
Seminaari
To 8.1.2015 - 7.5.2015 viikoittain klo 14-16, Pinni B4118
Periodit: III IV
Opetuskieli: suomi

Oletko kiinnostunut nykykirjallisuuden synkistä tulevaisuuskuvitelmista ja karmivien totalitarismien kuvauksista?  

Millaisia teoksia kuuluu dystopian perinteeseen ja mitä niistä on tutkimuksessa sanottu? Tervetuloa ottamaan aiheesta selvää Dystopia-lukupiiriin, joka pidetään 15.1. lähtien alla mainittuina keskiviikkoina klo 16.00 alkaen Pinni A:n salissa 3103. Lukupiirin ohjelma on alla. Osallistumisesta saa opintopassiin 3 opintopistettä lukupäiväkirjalla (8–10 sivua).

Lukupiiri on osa Suomen kirjallisuuden maisteriohjelmassa alkanutta Koneen säätiön rahoittamaa projektia ”Synkistyvät tulevaisuudenkuvat: dystooppinen fiktio nykykirjallisuudessa”. Projektia johtaa yliopistonlehtori Saija Isomaa, ja sen jäsenet Toni Lahtinen, Maria Laakso, Juha Raipola ja Hanna Samola ovat maisteriohjelman tutkijoita. (http://www.uta.fi/ltl/dystopiaprojekti.html)  Lukupiirissä on läsnä niin tutkijoita kuin perustutkinto-opiskelijoita.

Ilmoita kiinnostuksestasi lukupiiriä kohtaan Saija Isomaalle (saija.isomaa@uta.fi), jotta osallistujamäärästä saadaan summittainen käsitys. Vaikeasti saatavia tekstejä jaetaan osallistujille, joten saatavuus ei muodostu osallistumisen esteeksi.

Lukupiiriä jatketaan todennäköisesti tulevina lukukausina.

15.1. Dystopia-hanke esittäytyy ja lukupiirin ohjelma esitellään

28.1. Dystopian perinne ja lähikäsitteitä
• Moylanin ja Baccolinin johdanto teoksessa Dark Horizons
• Aldous Huxley: Uusi uljas maailma (1932, suom. 1944)

4.2. Puhujavieras: Markku Soikkeli puhuu uudesta scifi-monografiastaan

18.2. Totalitaristinen dystopia
• Erika Gottliebin teoksen Dystopian Fiction East and West luku “The dictator behind the mask : Zamiatin's We, Huxley's Brave new world, and Orwell's Nineteen eighty-four”
• Samjatin: Me (1921, suom. 1959)

4.3. Puhujavieras: Heikki Lakkala puhuu tsekkiläisestä kirjallisuudesta
•  Kohout: Hirttäjätär

18.3. Maailmanlopun visioita
• Ilmestyskirja
• Janssonin Muumipeikko ja pyrstötähti TAI Pentti Linkolan puhe ”Vain eloon jäämisestä on kysymys” (teoksessa Johdatus 1990-luvun ajatteluun)

25.3. Hävitköön maailma! Juha Raipola puhuu väitöskirjastaan
• Leena Krohn: Pereat mundus

Opetus
14.1.2015 – 25.3.2015
Lukupiiri
Ke 14.1.2015 - 25.3.2015 viikoittain klo 16-18, Pinni A3103
Periodit: III IV
Opetuskieli: suomi
Yleiset valmiudet ja yksikön yhteiset opinnot [III Periodi]
Urho Määttä, Vastaava opettaja
Opetus
8.1.2015 – 6.3.2015
Luento-opetus
To 8.1.2015 - 5.3.2015 viikoittain klo 10-12, Pinni B1097, paitsi 29.1. Linna K103
Pe 9.1.2015 - 6.3.2015 viikoittain klo 9-11, PinniB 1097, paitsi 30.1. Pinni B1096
Periodit: III
Opetuskieli: suomi
Aineenopettajille tarkoitetut opintojaksot [III Periodi]
Tutkinto-opiskelijoiden ilmoittautuminen

Haku opintoihin alkaa 13.8.2014 klo 10.00. Katso hakuohjeet ja -lomake www.uta.fi/avoinyliopisto/opiskelijaksi/hakulomakkeet.html Opinnot ilmestyvät lomakkeen koulutustietoihin vasta kun hakuaika alkaa.

Maija Peltola, Opettaja
Opetus
2.2.2015 – 22.3.2015
Pienryhmäopetus 20 tuntia Verkossa
Harjoitukset
Periodit: III
Opetuskieli: suomi
Lisätiedot:

Verkko-opetuksena 2.2.2015 - 22.3.2015.

Tutkinto-opiskelijoiden ilmoittautuminen

NettiOpsun kautta (myös harjoituksiin 9.1. mennessä).

Ilmoittautuminen Nettiopsussa on päättynyt
Maija Gerlander, Vastaava opettaja
maija.gerlander[ät]uta.fi
Opetus
23.1.2015 – 29.4.2015
Luento-opetus 10 tuntia
Kaikille pakolliset yhteiset luennot
Pe 23.1.2015 - 27.2.2015 viikoittain klo 10-12, päätalo D04
Harjoitukset 18 tuntia
Ryhmä 1 (puheviestinnän omille opiskelijoille)
Ti 17.3.2015 - 28.4.2015 viikoittain klo 12-15, päätalo D04
Ryhmä 2 (suomen kielen ja kirjallisuuden opiskelijoille)
Ke 18.3.2015 - 29.4.2015 viikoittain klo 14-17, päätalo D04
Periodit: III IV
Opetuskieli: suomi
Lisätiedot:

Harjoitusryhmiin osallistumisen edellytyksenä on osallistua luennoille III periodissa.

Periodi (16.3.2015 - 31.7.2015)
Perusopinnot [IV Periodi]

Luennot ja oheiskirjallisuus. Oheiskirjallisuus suoritetaan joko harjoitusryhmissä tai tenttimällä. Tenttimisestä saa ohjeet luennolla.

Tutkinto-opiskelijoiden ilmoittautuminen

Luennoille ei tarvitse ilmoittautua. Ilmoittautuminen ainoastaan harjoitusryhmiin.

Ilmoittautuminen Nettiopsussa on päättynyt
Aino Mäkikalli, Vastaava opettaja
Maria Laakso, Opettaja
Opetus
16.3.2015 – 11.5.2015
Luento-opetus
Ma 16.3.2015 - 11.5.2015 viikoittain klo 14-16, Pinni B1097
To 19.3.2015 - 7.5.2015 viikoittain klo 12-14, Pinni B1097
Harjoitukset
Ryhmä 1
Ti 17.3.2015 - 12.5.2015 viikoittain klo 10-12, Pinni A2088
Ryhmä 2
Ti 17.3.2015 - 12.5.2015 viikoittain klo 12-14, Pinni A2088
Periodit: IV
Opetuskieli: suomi
Yleiset valmiudet ja yksikön yhteiset opinnot [IV Periodi]
Michael O'Dell, Vastaava opettaja
Opetus
19.3.2015 – 8.5.2015
Luento-opetus
To 19.3.2015 - 7.5.2015 viikoittain klo 10-12, Pinni B1097
Pe 27.3.2015 - 15.5.2015 viikoittain klo 9-11, PinniB 1097
Ma 18.5.2015 klo 12-14, PINNI B1097, LOPPUTENTTI
To 28.5.2015 klo 10-12, PINNI B4115, UUSINTATENTTI
Periodit: IV
Opetuskieli: suomi

 

Tutkinto-opiskelijoiden ilmoittautuminen

Kurssin kotisivun kautta

Linna Juhani, Vastaava opettaja
Opetus
18.3.2015 –
Luento-opetus
aloitusluento
Ke 18.3.2015 klo 12-16, PInni B1100
Ke 25.3.2015 - 22.4.2015 viikoittain klo 12-14, Pinni B3116, Ei 8.4.
Harjoitukset
harjoitusten läpikäynti luokassa
To 26.3.2015 - 23.4.2015 viikoittain klo 14-16, Huom. 26.3. ja 23.4. B2077, muuten Pinni B1084, Ei 2.4.
Ma 30.3.2015 - 27.4.2015 viikoittain klo 14-16, Pinni B1084, ei 6.4.
Harjoitukset mikroluokassa 7 ja 8, katso kurssin kotisivulta
Itsenäinen työskentely
Periodit: IV
Opintojakson kotisivu: http://www.uta.fi/sis/tie/t3/
Opetuskieli: suomi