International Doctoral Programme in Epidemiology

Tohtoriopintojen tavoitteena terveystieteiden yksikössä on antaa väitöskirjatutkijalle valmiudet toimia menestyksekkäästi sekä akateemisissa tutkijan ja opettajan että muissa asiantuntijatehtävissä yhteiskunnassa.

Väitöskirjatutkijan tulee perehtyä syvällisesti omaan erityisalaansa, mutta hankkia myös laaja näkemys terveystieteistä yleisemmin. Opintojen tavoitteena on tieteellisen ajattelun omaksuminen ja hyvän tieteellisen toimintatavan sisäistäminen sekä monipuolisten tutkijan taitojen hallitseminen.

Terveystieteiden yksikön oppialoja ovat biostatistiikka, epidemiologia, gerontologia, hoitotiede, kansanterveystiede, sosiaalipsykiatria, sosiaali- ja terveyspolitiikka, terveystaloustiede ja työterveys. Kaikilla näillä oppialoilla voidaan suorittaa tohtorin tutkinto. Useimmat tohtoriopiskelijat tekevät väitöskirjaa oppialan tutkimusryhmissä.  Oppiala määräytyy pääsääntöisesti ohjaajan oppialan mukaan. Terveystieteiden ja lääketieteen alojen tohtoreiden työllisyys on hyvä.

Terveystieteiden yksikkö tarjoaa tohtorikoulutusta kolmessa tohtoriohjelmassa, jotka ovat terveystieteiden tohtoriohjelma, lääketieteen tohtoriohjelma ja Kansainvälisen epidemiologian tohtoriohjelma. Englanninkielisessä International Doctoral Programme in Epidemiology (IPPE) – tohtoriohjelmassa voi suorittaa yksikön oppialoilta terveystieteiden, lääketieteen tai filosofian tohtorin tutkinnon. Kansainvälisen epidemiologian tohtoriohjelmaan voidaan hyväksyä henkilö, jolla on ylempi korkeakoulututkinto tai sitä tasoltaan vastaava koulutus. 

Suurin osa IPPE-tohtoriohjelman opiskelijoista suorittavat filosofian tohtorin tutkinnon (FT). Terveystieteiden tohtorin tutkinnon (TtT) pohjana on terveystieteiden alan ylempi korkeakoulututkinto. Lääketieteen tohtorin tutkinnon (LT) voi suorittaa henkilö, joka on suorittanut lääketieteen lisensiaatin tutkinnon Suomessa tai sitä vastaavan samantasoisen tutkinnon jonkin muun maan korkeakoulussa.

IPPE- tohtoriohjelmassa teoreettinen koulutus suoritetaan kurssimuotoisesti. Ohjelmaan voi hakea joka toinen vuosi ja siihen on oma erillinen hakuaika.

Osaamistavoitteet

Objectives of doctoral studies / learning outcomes

•      The doctoral student becomes familiar with his/her own area of expertise, gains a broad understanding of health sciences in general, and adopts a broad range of research skills.

•      The doctoral student has adopted scientific thinking and internalised good scientific practices.

•      The doctoral student is able to utilise the special expertise gained from his/her own research and the field in general, and is familiar with the research infrastructure.

•      The doctoral student can produce new knowledge using good research practices.

•      After the graduation the doctoral student is able to lead scientific research projects and work in other demanding research positions.

•      The doctoral student possesses good oral and written communication skills in his/her native language and in English.

Yhteiskuntatieteiden tiedekunta